lauantai 19. syyskuuta 2015

Matkailu ei avarra

Osuipa junassa kouraan VR:n "Matkaan"-lehti. Lehden kannessa irvistelevät tuttu Madventures/Docventures-kaksikko Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff, vasemmassa reunassa sitaatti "Jos ihmiset matkustaisivat enemmän, heillä olisi enemmän myötätuntoa". Sama linja jatkuu sitten läpi artikkelin: "Mitä enemmän matkustaa, sitä tietoisempi on""Isoin juttu, mihin olemmen törmänneet maailmalla, on se, että kaikki ihmiset ovat lopulta ihan samanlaisia".

Niinpä niin. Ainakin jokaiselle Rantalan kolumneja lukeneelle tuo on täysin tuttua huttua: milloin Rantala väittää johdannaisten nostavan ruoan hintaa, koska hän on nähnyt Sri Lankassa köyhiä, tai että Alexander Stubb ei aja Suomeen translakia, koska Stubb ei ole käynnyt Thaimaassa toteamassa ladyboynkin olevan ihan tavallinen ihminen. Mitään taloustieteen tai politiikan ymmärrystä ei tarvita, koska yleisö ei sitä kaipaa. Mitä enemmän matkustaa, sitä tietoisempi on, ja mehän tietty ollaan matkustettu enemmän kuin ketkään. Siinä se viesti siis pähkinänkuoressa.

Tämä superturisti-ilmiö on ollut ainakin allekirjoittaneen tärykalvojen riesana aina Madventuresin ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Itse asiassa sarja tuntuu olevan jonkinlainen tuon ilmiön raamattu ja Riku ja Tunna sen demiurgit, luojajumalat. Aina noista päivistä lähtien olen törmännyt epäsäännöllisen säännöllisesti ihmisiin, jotka muutaman kuukauden reppureissun jälkeen ymmärtävät maailmasta kaiken, mutta joiden kanssa on mahdotonta keskustella mistään. Moderni lääketiede on huijausta, koska mä löysin Thaimaasta kookosöljyn. Kapitalismi on syöpä, koska mä näin köyhiä Malesiassa. Superturistin kanssa väitellessä päätyy aina samaa kehäpäätelmään: mä tiedän, koska mä oon käynyt ja sä et. Ja koska sä et ole käynyt just siellä, et sä voi tietää asiasta mitään. Omasta mielestäni on ylipäänsä tosi kummallista, että väki lähtee etsimään sitä suurinta viisautta paikoista, joissa käsitys saniteettitiloista tarkoittaa reikää lattiassa.

Superturistit tyypillisesti ylenkatsovat muita matkailijoita, erityisesti matkalaukkujen kanssa neljän tähden hotelleissa kolistelevia ja Tjäreborgin lomaoppaan suosittelemissa ravintoloissa lounastavia, mukavuudenhaluisia normituristeja: joo, ei sinne tai tänne kannata mennä, siellä on vaan turisteja. Olo kun on tietty jotenkin tosi paljon paikallisempi, kun asustelee hostellissa ja närppii puikoilla paistettua riisiä rantabaarissa. Usein jää kuitenkin huomaamatta, että siellä rantabaarissa ja hostellissa ympärillä on vain toisia superturisteja, ja nuo paikat on rakennettu yhtä lailla turisteille, ainoastaan nille persaukisemmille.

Superturismin ehkä vähemmän tunnettu, mutta huomattavasti ärsyttävämpi pikkuveli on karmaturismi. Kun karmaturisti reissaa, tietoisuuden lisääntyminen on toissijainen tavoite, ykkössijalla on nimen mukaisesti oman moraalisen ylemmyydentunteen pönkittäminen. Karmaturisti velloo köyhyydessä ja kurjuudessa, mutta elää niitä oikeasti vain Instagramin ja Facebookin kautta. Kun karmaturisti kotiutuu, se paasaa maailman epäoikeudenmukaisuudesta niin, että Karpoakin vituttaa. Karmaturisti ei voi ymmärtää että muut ei ymmärrä. Paitsi että yleensä muutkin ymmärtävät, mutta eivät vain kehtaa sanoa, että ei ihmisen tarvitse matkustaa planeetan toiselle laidalle ymmärtääkseen.

...kun käynti Kouvolassakin riittäisi.
Matkailun avartava vaikutus on yksi helvetin iso kupla. Omilla reissuilla vastaan onkin tullut pelkästään lähinnä joitain nyansseja. Jos jokin asia on aidosti yllättänyt, johtuu se yleensä siitä, että aihe on ollut aiemmin kokonaan tuntematon, eli siitä ei ole ehtinyt muodostua ennakkoon mitään mielipidettä. Yhtä hyvin yleensä olisin kuitenkin voinut vain lukea asiasta jostain. Monesti olisi jopa parempikin tehdä niin, sillä matkailulla on kääntöpuoli: oma, yksittäinen kokemus muuttuu ainoaksi totuudeksi, vaikka faktat kuinka olisivat vastaan.

HS:n toimittajan Maria Petterssonin elokuinen matkaraportti Malmösta on mainio esimerkki aiheesta. Pettersson lähti reissuun ilmeisesti ihan sillä asenteella, että nyt muuten todistetaan suomalaisten maahanmuuttokriitikoiden olevan väärässä. Ja kun reissusta selvittiin ehjin nahoin, lopputuloksena oli sarkastinen selvitys siitä, kuinka sotatanner ei ollutkaan sotatanner. Ja kas, kuusi päivää myöhemmin kaupungissa räjähti jälleen käsikranaatti, jo kolmannenkymmenennen kerran tänä vuonna. Avarsikohan tuo reissu ihan helvetisti?

Matkustaessa näkee ainoastaan pienen siivun koko totuudesta, ja senkin sen mukaan, minkä väristen lasien läpi maailmaa nyt sattuu katselemaan. Jos joku nyt ajattelee esimerkiksi Rikun ja Tunnan pyörivän tuollaisten ennakkoluulojen yläpuolella, niin vilkaiskaapa uudemman kerran läpi vaikkapa Madventuresin Kuuba-jaksoa. Varsinkin patavasemmistolaisten on tietenkin hankala Kuubasta pahaa sanaa sanoa, onhan heikäläisillä kuitenkin kiva ilmasto, siisti autokanta ja paikallisilla massamurhaajillakin oma t-paitamallisto.

Siltikin, tämän tiedostavan maailmanmatkaajakaksikon maalailema kuva maasta on aivan käsittämättömän vinoutunut. Samaan aikaan kun Rantala glorifioi kymmeniä tuhansia omia kansalaisiaan tappanutta diktaattoria ja osoitteli sormella Yhdysvaltojen imperialismia, istui kuubalaisissa vankiloissa edelleen lukuisia ihmisoikeusaktivisteja ja journalistejakin toiseksi eniten heti Kiinan jälkeen. Jaksossa myös mm. ihan vakavalla naamalla suositellaan tutustumaan maahan vaikkapa lähtemällä pikkurahalla kommunistien työprikaatille ja ihastellaan, kuinka mainokset loistavat poissaolollaan ja niiden tilalla katukuvassa esitellään "ideoita", toisin sanoen kommunistista valtiopropagandaa ja Che Guevaran ja Fidel Castron ympärille rakennettuja henkilökultteja.

Jep, ideoitapa hyvinkin.
Matkustaessa toki oppii uusia asioita, mutta asioita nyt voi oppia myös aika monella muullakin tavalla. Paikallisten kanssa keskusteleminen on välillä ihan mukavaa, mutta oppimismielessä aivan naurettavan yliarvostettua. Miettikää nyt. Jos tällä hetkellä Suomessa vieraileva turisti kysyy paikalliselta vaikka maan poliittisesta tilanteesta, saa hän täysin erilaisen vastauksen "liiton mieheltä" ja porvarilta. Eikä tuo tilanne muutu rajanylityksellä mihinkään. Kadunmiehen mielipide ei ole häävi fakta.

Itse olen hylännyt ajatuksen avartavasta matkailusta ajat sitten. Jos ja kun matkustan, matkalla saattaa olla tarkoitus, mutta matkailu ei ole itse tarkoitus. Matkustan työn, ruoan, ilmaston tai jonkin kohteen vuoksi, ja matkalla olen rehellisesti turisti. Enkä todellakaan kuvittele viisastuvani siinä sivussa vain siksi, että juoma grogilasissa on eri väristä kuin kotona.

2 kommenttia:

  1. Mä olen eri mieltä. Kyllä matkailu avartaa, jos on valmiiksi avoin mieli. Usein se auttaa ymmärtämään syitä ja seurauksia ja ongelmien syvyyttä.
    Kaikkia se ei todellakaan avarra. Pystyiväthän vannoutuneet kommunistit matkustamaan Neuvostoliitossakin ja näkemään siellä edelleen vain sen unelmiensa paratiisin. Riku ja Tunna taitavat kulkea maailmalla samanlaiset vahvat silmälasit naamalla.

    VastaaPoista